Mistään mitään

Keskiviikot sujuvat yleensä näin:

Herätys kello 9 (viikon ainoa herätyskelloaamu), kouluun kansainvälisen julkisoikeuden kurssille kymmeneksi. Kaksi tuntia hikoilua ja tuskailua rääkyvän ja ihollekäyvän tädin ja ei-niin-kolahtavan-oppiaineen seurassa, sen jälkeen luokkakavereiden kanssa sandwichlounaalle jonnekin lähialueen tsiljoonista eetcafeista. Kahdesta viiteen paahdetaan kansainvälisen politiikan teorioiden parissa, näitä luentoja varten on etukäteen luettu tsiljoona artikkelia, luennolla sitten keskustellaankuunnellaanesitelmöidäänkirjoitetaan.

Koulupäivän jälkeen siirrytään about kymmenen hengen porukalla kulman takana olevaan kantakuppilaan Amstelin äärelle. Jossain vaiheessa desibelitaso nousee niin korkealle, että nihkeähköt työntekijät vinkkaavat meidät pihalle. Olusien jälkeen on yleensä nälkä, joten on aika siirtyä dinnerille joko jonnekin lähialueen ravinteleista tai takaisin viereiseen koulurakennukseen ja meikäläisen kämppään taikomaan apetta.

Jos paukkuja (energiaa, ei shotteja) riittää vielä tämän jälkeen, loppuiltaa siirrytään viettämään lähistön Kriterion-opiskelijakuppilaan.

Myös tämä keskiviikko seurasi tutuksi ja hyväksi todettua kaavaa, mutta dinnerillä meinasin tukehtua tonnikalapizzaani. Vieressäni istunut ja ihan fiksuna pitämäni saksalaisluokkakaveri ilmoitti pokerinaamalla, että Alankomaissa on a) maailman parhaimmalta maistuva hanavesi ja b) sikahyvää suklaata. (Suomalaisiin vertailukohteisiin suhteutettuna ne kummatkin maistuvat kyllä ihan pure paskalta.)

Ei siinä mitään, että joillain ihmisillä on vääriä mielipiteitä tai he eivät tiedä paremmasta, mutta toisinaan sitä kaipaa päivällisseuraksi tyyppejä, jotka tietävät esmes. mikä on Tshernobyl tai sosiaalidemokratia. Sitä kaipaa seuraa, joille tietyt asiat ovat itsestäänselvyyksiä, ja ne ovat samoja asioita, joita minä pidän itsestäänselvyyksinä. Että ei tarvitse vääntää rautalangasta mikä on sauna tai miksi meikäläisen kotiin tultaessa ulkokengät jätetään eteiseen.

However (tää on uusin suosikkitäyttösanani!), dinnerin jälkeen, kun oli aika lähteä Kriterioniin, kiitin seurasta ja hyppäsin pyörän selkään. Kotona korkkasin Fazerin sinisen ja ryhdyin kuuntelemaan Riki Sorsaa.

Palaako?

Parin viikon damittelun jälkeen keuhkoissani tuntuu syövältä.

Olin jo ehtinyt unohtaa paikallisen sauhuttelukulttuurin: ravintoloissa, kahviloissa, baareissa, klubeilla, kotibileissä poltetaan, joka paikassa ja koko ajan. Erillisiä kessuttelutiloja tai smoke free-alueita ei ole olemassa koko kaupungissa (yliopiston sisätiloissa ei sentään taideta röyhytellä). Jos pötköt loppuvat kesken, ei hätää, kessuautomaatteja löytyy kyllä joka tavernasta! Paikalliseen elämänmenoon yksinkertaisesti kuuluu notkua sätkä kuin sätkä suussa - alankomaalaisten kessutusaste onkin yksi EU:n korkeimpia.

Kesäkuusta 2008 lähtien Amsterdam joutuu kuitenkin opettelemaan uusille tavoille. EU:n tupakkalakia ryhdytään soveltamaan silloin ja lain myötä kaikki röyhyttely sisätiloissa kielletään. As if! Kielto tuntuu paikallisista yhtä kohtuuttomalta kuin taannoinen EU-tervaepisodi suomalaisista!

Parhaillaan väännetään kättä mm. miten uutta tupakkalakia sovelletaan Amsterdamin tuhansien coffee shopien kohdalla. Take away-kiskaksi (näitäkin jo kuulemma kaupungista löytyy) kaikki kahvilat? Kadulle kaikki pössymaakarit? Kielletään saman tien koko lysti?

Näyttäkää meikäläiselle kesäkuussa savuton Amsterdam, niin minä tilaan pihvin!

Onnikalla onneen

Uusi avopuoliso on valikoitu!

Napakymppihenkisen pähkäilyn, tsuumailun, painokelvottoman läpänheiton ja ohjelma-ajan ylittämisen jälkeen yliopiston pyörätorilta tarttui matkaan musta tsygäliini. Viralliset henkilötiedot kertoivat pyörän olevan merkiltään On the Road. Ilmiselvä Onnikka siis! Tästä yksilöstä olisi Kerouackin kateellinen (kuvia beibestä seuraa myöhemmin)!

Luennot ovat alkaneet, lempparini on kansainvälisen oikeuden kurssi, jota vetää itäeurooppalaisittain ja huutaen englantia fraseeraava täti. Jos aamuluennolla vielä vähän unettaa, sitä kummasti herää viimeistään kun rouva tunkee naamarinsa 10 sentin päähän kasvoista ja tiukkaa "MADAME!! WHAT IS THE FUNCTION OF THE UNITED NATIONS??!!"

Lopuksi viikon aikana heränneitä kyssäreitä:
- Ikeasta sai astioita, joten ei tarvitse enää valmistaa ruokaa muovipussissa (Missä tässä on se kysymyssana?? Hah. Sorry tää levottomuus.)
- Kenen auton avain mulla on ja miksi?
- Miksi Helsinki on ottamassa käyttöön talviterassilämpölamput, kun vastaavasti esmes. Barcelonassa ne ollaan ympäristö- ja järkikäteenheihaloosyistä kieltämässä?
- Miten tää kaupunki voi olla tällainen?

Kasvissyöjän kymppikerho

Menolento Damiin oli myrskyn takia kaksi tuntia myöhässä.

Huoletti, ehtisinkö Damskuun ajoissa hakemaan avaimia uuteen kotiini, ne kun sai lunastettua ainoastaan toimistoaikana. Olin luvannut ex-naapurilleni Isalle noutaa samalla myös hänen kotiavaimensa, hän kun saapuisi kaupunkiin vasta myöhään illalla. Mikäli siis missaisin avaintoimiston, meitä olisi viikonlopun yli kaksi koditonta ja onnetonta hengaamassa Amsterdamin siltojen alla tajuttoman kamamäärän (meikäläisellä arviolta 28+8 kiloa) kanssa.

Liekö johtunut tästä vai viime aikojen yleisestä hysteeeriasta, mutta lentokoneen päästessä vihdoin yläilmoihin tilasin itselleni kinkku-juustosämpylän. Niin, kinkku-juustosämpylän. Eikä tässä vielä kaikki - tilattuani sämpylän myös söin sen! Söin 12 vuoden tauon jälkeen kinkku-juustosämpylän, tai lihaa ylipäänsä (okei, vuonna 2006 söin sormenpään kokoisen nakkipalan), ja vieläpä oma-aloitteisesti.

Olin aina ajatellut, että jos joskus vielä popsisin lihaa, se tulisi varmasti olemaan jotain kevyttä, herkullista ja eettistä, tyyliin luomulihaa, onnellista kanaa tai itsemetsästettyä hirveä. Mutta ei. Päätin sitten kokeilla lihansyöntiä mutustamalla tuhnuisen, muoviin pakatun einessämpylän.

En ole satavarma kuinka loistava ajatus oli aloittaa reissu syömällä kinkku-juustosämpylä, mutta ainakin reissu on nyt korkattu, elämä pistetty risaiseksi ja rajoja rikottu.

Tuskin otan tavaksi.

Kahdeksan yötä ja yksi kilo

Olen aloittanut pakkaamisen.

Toistaiseksi isosta laukusta löytyvät lakana (nukkumiseen), Suomen kartta (eksymiseen), violetti retkityyny (matkailuun) sekä hopeinen kleopatraperuukki (juhlimiseen).

Kai se tästä.

Oletko lintu vai kala?

"Lentoaika Bangkokiin 10 tuntia, vierustoverina tänään neuroottinen kansantanssija. Hyvää matkaa!"

Tämä menee nyt suoraan sinne Cosmoytimeen, mutta aika se ja sama.
(Aikuisena oleminen on tosi siistiä, koska voi unohtaa turhan itsesensuurin ja lisäksi halutessaan avata kaikki suklaajoulukalenterin luukut vaikka joulukuun ekana päivänä ilman että siitä tulee sanomista!)

Asiaan!
Viikkoja jatkuneen vatkauksen jälkeen ostin tänään lentoliput Damin kevääseen. Uuuh, yhtä jännää kuin HKL:n ratikkalipun osto!

Matkustaminen on toki kivaa ja eri kulkupeleissä istuminen on toki kivaa. Vielä hauskempaa on tehdä samalla sekä matkaa että uusia tuttavuuksia: tutustua naapuripenkissä matkaavaan, jutella niitä näitä, ehkä enemmänkin. Toki vieruskaveriin tutustuminen olisi lähes aina teoreettisesti mahdollista, mutta omani ja vieruspenkkiläisten - yleensä 12-vuotiaiden teinipoikien tai hysteeristen eläkeläismammojen - taajuudet eivät kovin usein kohtaa.

Voisiko siis joku tätäkin avautumista lukeva lento-/juna-/bussiyhtiön edustaja ottaa asiakseen järjestää matkoille jotain sutinaa?

Matkalippuja varattaessa olisi maailman pienin vaiva pyytää asiakasta täyttämään kaavake koskien henkilökohtaisia olennaisuuksia, kuten maailmankatsomusta, mielimusiikkia ja lempisarjakuvaa.

Lomakkeen perusteella aateekoo yhdistäisi vierekkäin istumaan samanikäiset ja -henkiset ihmiset, ja kas, kaikilla olisi lystiä! Angstiset teinit saisivat vaihtaa kokemuksia Idols-keikoilta ihan keskenään ja eronneet keski-ikäiset tilittää toisilleen yhteisen omakotitalon myyntiin liittyviä tunnekuohuja. Ja me in-betweenit voisimme elämänsuunnan pohdinnan lomassa huvittuneina kuunnella ja kommentoida teinien ja ikäihmisten juttuja.

Nerokas idea, eh?

Pyöristä ja ihmissuhteista

Treffit:
Amsterdamissa treffeiltä palatessa parikaksikko ei koskaan kävele hämärässä kuunvalossa käsi kädessä fiilistellen, vaan luonnollisestikin pyöräilee käsi kädessä. Ällöä? Ihanaa? You decide!

Naapurikyttäys:
Naapurikyttäys saa pyörien ja isojen ikkunoiden kaupungissa aivan uuden muotonsa: pyöräkyttäyksen. Aito kyttääjä tunnistaa jokaisen naapurinsa pyörän ulkomuodon, ja osaa myös paikantaa mihin tolppaan kukin naapuri pyöränsä iltaisin lukitsee. Jos naapurin pyörään on toisinaan lukittu kiinni toinen pyörä - yks plus yks, naapurilla on vieras! Oikea kyttä pitääkin yllä excel-taulukkoa naapurien vieraista ja vierailujen kestosta. Isoista ikkunoista voi onneksi kyylätä ilman että tarvitsee lähteä ulos nuuskimaan. (Tästä voi nyt jokainen tehdä omat päätelmänsä olenko minä se kyttä vai kytän kohde..)

Kyysääminen:
Myös kaverin kyysäämiseen pyörällä on Amsterdamissa omat konventionsa: Kyysätessä takana istuva sankari ei suinkaan istu haarat levällään pakkarilla kuten Suomen leveysasteilla on tapana, vaan nätisti toinen kylki edellä, kummatkin jalat toisella puolen pyörää. Obs! Tämä siis sekä naisten että miesten kohdalla. "Pysyy parempi tasapaino", kertovat selitykseksi. En ymmärrä.

---

Myös Helsingin kaupunginjohtajan yksityisautoilua koskevat mielipiteet huomioon ottaen en näe syytä miksi minun ei pitäisi muuttaa helmikuussa takaisin pyörien luvattuun maahan.

Jatko-osa, kakkososa, toinen osa, ihan sama. Sinne mennään. Lupaan raportoida. Kertoa. Tilittää. Avautua. Jatkaa samaa linjaa Cosmon ja Kauppalehden välissä.

Tervetuloa matkaan!